Minulla on vieraita Suomesta, ja sen on hauskaa. Olemme leikkineet turistia ja asumme hotellissa. Kävimme bussiajelulla, jossa näki kaikki nähtävyydet. Huomasin, että Lontoo on vielä isompi kuin luulin. Pelkästään jo keskusta on Suunnaton. En ikinä ehdi nähdä kuin murto-osan, vaikka kuin yrittäisin. Huomenna aiomme mennä museoon, ja saan taas yhden kohdan pois listalta. Myös Rikos ja rangaistus on kohta lopussa, sekin oli listakamaa. Eri listalta tosin, siltä lukemattomien kirjojen vuorta kartoittavalta listalta. Minulla taitaa olla aika monta listaa, vaikka harvoja niistä on koskaan kirjoitettu ylös.
Lontoon metroverkko näytti taas tänään parastaan, lyhyen matkan tekeminen tuntui lähinnä eloonjäämistaistelulta. En usko, että voisin asua pitkään tällaisessa jättikaupungissa, jossa paikasta toiseen siirtyminen vie tunteja päivittäin. Se tuntuu olevan niin turhaa, hukkaan heitettyä aikaa. Ja siihen kuluu suunnattomasti energiaa. Kaipaan kolmen minuutin pyörämatkaa kouluun.
Vieraanikaan eivät tunnu oikein vaikuttuneen suurkaupunkielämästä. On lausuttu syvällä rintaäänellä monia huomioita, joissa ihmiset rinnastetaan rottiin ja Orwellin todetaan olleen oikeassa. Metroa on verrattu supernopeaan sardiinipurkkiin, ja sellainen se kyllä tänään olikin. Tungoksessa ei yltänyt pitämään kiinni mistään, muttei ollut tarviskaan, koska ei ollut tilaa kaatuilla. Haluaisin silti sanoa, ettei se ihan aina ole tällaista.
Toivon, että heillä oli silti hauskaa. Minulla ainakin oli. Esimerkiksi avonaisen bussin kyydissä ajelu oli uutta, ja tuntui liikennekaaoksessa melkein vuoristoradalta. Päivän paras juttu oli, että näin bussista käsin puistossa papukaijan. Ison ja sinisen, se istui jonkun miehen vieressä penkin selkänojalla ja suki itseään. Kukaan muu ei uskonut, mutta siellä se oli. Kyllä minä papukaijan tunnen, kun sellaisen näen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti