Syksy toi ikäkriisin

Nyt se sitten saapui tännekin, se syksyinen sää. On harmaata, kylmää ja tuulee hulluna. Olen pitkin viikkoa vastaanottanut vähintäänkin epätoivoissävytteisiä viestejä Suomesta. Niissä on mainittu ainakin vaakasuorat puut, päänkokoiset rakeet, pikkupakkanen ja lumikasa keskellä Turun keskustaa. Se kaikki on tähän asti tuntunut hyvin kaukaiselta paikassa, jossa iltapäivisin pärjää t-paidalla, aurinko paistaa joka päivä, eikä sadetta ole tullut pisaraakaan sen jälkeen kun saavuin tänne.

Aamulla havahduin normaaliin työpäivä-aikaan ja yritin muistella, mikä päivä on. Kuuntelin vähän aikaa puuskittaisen tuulen aiheuttamaa suhinaa ja kolinaa, ja päätin, että oli mikä päivä tahansa, se on varmasti hyvä päivä ostaa ehjät kengät. Minulla kun on kumisaappaiden lisäksi vain pääkalloteipillä paikatut Converset. Vaikka onkin ollut aurinkoista, kyllä aamuisin jo nipistelee vähän varpaita, kun hipsuttelen reikäisissä kengissä kohti bussipysäkkiä. Missio: uudet kengät. Suunnitelma: metrolla keskustaan niitä ostamaan ja samalla katselemaan maailmaa.

Tällainen suunnitelma vaati kuitenkin nopeaa toimintaa, sillä edellisestä reissusta viisastuneena en tahtonut olla lähelläkään Oxford Streetiä enää kahdentoista jälkeen. Viime lauantaina iltapäivällä nimittäin vietin kymmenen minuuttia jonossa yrittäessäni ohittaa Henkkamaukan. Ihmismassa on parhaaseen shoppausaikaan sen verran valtava, että heikompia hirvittää. Niinpä nousin ylös, pukeuduin, söin ja aloitin taivalluksen kohti keskustaa.

Olin keskustassa vähän yli yhdeksän, mutta silti esim. Oxford Streetin jättikokoisella Primarkilla oli lähes hullut päivät-tyylinen tunnelma. Se kauppa on valtava, siellä on kaikkea, ja se kaikki lähtee mukaan tosi halvalla. Tosin ihmiselle, joka on tottunut pitämään Henkkamaukan vaatteita huonolaatuisina, kaikki valmiiksi repsahtaneet t-paidat ja akryylineuleet olivat hämmentävä näky. Siinä meni huonon laadun käsite uusiksi, mutta ei se tuntunut ketään muuta hidastavan. Ainoa keino selvitä moisesta ostoshelvetistä on hokea koko ajan "en tarvitse mitään, en tarvitse mitään, en tarvitse mitään", sillä muuten huomaa kärränneensä ulos kassillisen tavaraa ihan vain halvoista hinnoista sokaistuneena. En suoraan sanottuna viihtynyt siellä kovin kauan, alkoi ahdistaa ihan liikaa. Primarkin jälkeen kävin ehkä kolmessa muussa isossa kaupassa, ja tunsin itseni sen jälkeen jos ei ihan kuolleeksi, niin vähintään rankasti urheilleeksi.

Mutta löysin kengät. Syksyyn sopivat, lämpimät ja mukavat kengät. Eivät ne ehkä vettä pidä, mutta sitä tarkoitusta vartenhan pakkasin mukaan kumpparit. Laatukaan tuskin pitkässä juoksussa päätä huimaa, mutta olin liian väsähtänyt etsimään täydellisiä, sikakalliita laatukenkiä. Olen lopputulokseen silti oikein tyytyväinen. Vaikka epäilenkin, että tietyt tahot eivät enää koskaan anna minun unohtaa sitä, että olen ostanut kengät, jotka näyttävät UGGeilta. Puolustaudun sillä, että ne eivät ole kyseistä merkkiä nähnetkään (halpakopio mikä halpakopio), ja että ne vaan ovat niin mukavat. Kun laitan ne jalkaan, tunnen itseni eskimoksi. Se tunne on sen verran lämmin ja ystävällinen, että olen varmis uhraamaan maineeni. Katu-uskottavuuttahan minulla ei pitkään aikaan ole enää ollutkaan, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Kävin myös isossa liikkeessä hankkimassa iltojeni iloksi halvan DVD-boksin. Kassalla hämmennyin pahasti, kun kärttyisen oloinen myyjä alkoi tingata, että minkä ikäinen minä olen. Vastausta ei uskottu, ennen kuin näytin Suomen poliisin myöntämän tositteen. Ei siinä muuten mitään, olen tottunut tähän kohteluun, mutta kun se DVD oli kielletty alle VIISITOISTAvuotiailta. Niin nuoreksi luulemista en suostu enää ottamaan kohteliaisuutena, jotain rajaa sentään. Tämä tapaus lienee tarpeeksi suuri syy olla enää koskaan käyttämättä muovisia hiuspantoja, oli kuinka paha tukkapäivä tahansa. Mörkö on kyllä ennenkin huomauttanut, että näytän sellainen päässä kaksitoistavuotiaalta, mutten uskonut. Nyt taitaa olla pakko.