Päivänäytös

Kun aamulla heräsin, oli jo parempi olo. Uupunut ja voimaton kyllä, mutta mihinkään ei enää sattunut. Päätin siis paitsi nousta sängystä, myös poistua näiden seinien sisäpuolelta edes hetkeksi. Jatkuva makoilu vain kertakaikkiaan alkoi ottaa päähän.
Perjantaina, ennen kuin kipeä iski kimppuun, olin päättänyt käydä illalla elokuvissa. Koska se jäi tekemättä, päätin ottaa leffareissun tämän päivän tavoitteeksi. Tämä oli samalla testi: jos en selviä puolen tunnin bussimatkoista ja kahden tunnin istumisesta pimeässä salissa, en todellakaan selviä huomenna puolentoista tunnin bussimatkoista ja kahdeksan tunnin työpäivästä.

Valitsin erään ostoskeskuksen yhteydessä olevan leffateatterin lähinnä siksi, että tiesin sen sijainnin ja ohi ajavat bussit, eikä minun tarvinnut ottaa erikseen selvää mistään. Se oli johonkin ketjuun kuuluva, aika iso teatteri. Kaksitoista salia, mutten kyllä tiedä, kuinka isoja ne muut salit olivat. Ykkössali, jossa olin, olisi vetänyt varmaan ainakin kaksisataa, (mutta ottakaa huomioon, että olen huono arvioimaan määriä ja kokoja, suhtautukaa tähän siksi varauksella). Opiskelijalippu maksoi 4,90 puntaa, ilman opiskelijakorttia vissiin 7,20 tai jotain sellaista. Kummallista oli, että siellä ei saanut paikkalippuja, vaan paikkansa sai valita salissa ihan itse. En sitten tiedä, johtuiko se vain siitä, että kyseessä oli sunnuntain päivänäytös. Salissa oli nyt viisitoista katsojaa (joista kolme poistui kesken leffan), joten ei tullut kyllä mitään paikkaongelmia. Melkein kaikki istuivat omilla riveillään.

Popcorn oli kallista. Ja melko pahaa. Tiskillä sai valita, tahtooko suolaista vai makeaa popparia. Jäädyin hetkeksi tästä yllättävästä kysymyksestä, sillä popcorninhan kuuluu olla suolaista. Pyysin siis sitä. Siinä muuten oli liian vähän suolaa, jopa minulle. Ja se maistui viimeviikkoiselta, maissit olivat liian pieniä ja nahkeita. En saanut syötyä paperipussillisestani kuin alle puolet. Ensi kerralla täytyy varmaan kokeilla nachoja dipillä. Tiskillä myytiin myös jäätelöä, mikä sinänsä tuntuu vähän sotkuiselta leffaeväältä.

Itse elokuva sitten: Fame. Ihan vain siksi, että tahdoin nähdä jotain aivotonta, joka ei vaadi ajattelua. Sitä paitsi pidän elokuvista joissa tanssitaan. Näin jälkeenpäin on pakko sanoa, että tuntui siltä, kuin olisi katsonut puolitoista tuntia musiikkivideota. Sellainen pieni yksityiskohta kuin juoni tuntui unohtuneen kokonaan. Koko juttu oli kuin peräkkäin liitettyjä, yksittäisiä kohtauksia. Mutta kyllä se aivottomuuden kriteerit täytti, joten ei kaduta.

Testin tulos? Reissu otti voimille, mutta ei syönyt ihan kaikkea energiaa. Nuhruisessa kuppilassa nautitun juustomunakkaan jälkeen on melkeinpä hyvä olo. Täytyy katsoa aamulla, kuinka pahalta tuntuu. Tänään ei ole ollut kipeä olo, mutta kuitenkin sillä tavalla voimaton, kuin olisin ollut viikon kuumeessa. Tässä sitä nähdään, mitä pitkäaikainen makaaminen tekee ihmiselle.


PS. Myös askartelublogissa pieniä elonmerkkejä. Älä missaa!