Heräsin, nousin, puin vaatteet päälle.
Laitoin jopa tukan saparoille.
Siinä vaiheessa satuin vilkaisemaan siihen ainoaan pieneen peiliin, joka huoneessani on.
Sieltä katsoi takaisin tyttö, jolla oli kirkkaanpunaiset läikät poskilla ja kuopissa suunnattoman väsyneet silmät. Tajusin, että minulla on vieläkin vähän lämpöä.
Suoritin samat asiat käänteisesti, soitin töihin ja piilouduin taas peiton alle.
Nyt heiluttelen varpaita ja torkun.
Kohta luen kaikkien kipeyskirjojen ykköstä, Rikosta ja rangaistusta.
Mutta huomenna, huomenna nousen ja pääsen töihin asti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti