Söin aamupalaksi ruisleipää. Kyllä, ihan oikeaa ruisleipää. Ja nyt kyse ei ole siitä Reissumies-paketista, jonka ostin kolme viikkoa sitten Helsinki-Vantaan lentokentältä, ja jota säästelin varmaan puolitoista viikkoa. Ei, löysin Asdasta ruisleipää viime sunnuntaina, kun pohdin kokeilisinko hämmentäviä aamiaismuffinsseja vai hyväksi havaittuja, blinien makuisia pannukakun ja paahtoleivän risteytyksiä. Leipä on smanlaista kuin Real Suomessa, paitsi että siinä on ekstramäärä auringonkukansiemeniä. Pakkauksessa kerrotaan isoin kirjaimin, että leipä on superluomua ja hyperterveellistä. Joku ituhippijuttu selvästi, mutta kyllä se silti Suomi-ikävää helpottaa. Vaikka onkin itse asiassa saksalaista. Mutta kaikki muu leipä on vaalea pullaa tai korkeintaan moniviljapaahtoleipää. Kaupoista saa kyllä hyviä sämpylöitä ja bageleita ihan toisella tavalla kuin Suomesta. Puhumattakaan kahvileipähyllystä. Sieltä löytyy kaikkea hyvää, mutta toisaalta pelottavaa. Esim. yksittäispakatut suklaakakkupatukat ovat aika hämmentävä juttu.
Söin juuri teekupilliseni kanssa suklaakonvehdin. Osastollamme työskentelee ainakin kaksi naista, jotka uskovat siihen, että sokeri tekee kaikista iloisempia, joten täällä on aina karkkia tarjolla. En enää ihmettele yhtään, miksi tästä on tullut virallinen läpikulkuväylä niillekin, jotka työskentelevät ihan toisella puolella taloa. Sain karkkeja tarjoavalta Charlielta eilen ison metallirasian, kun kaikki siinä olleet suklaat oli syöty. Kerroin nimittäin pitäväni rasioista enemmän kuin itse suklaista, ja himoitsevani siksi niitä aina kaupassa käydessäni. Laatikosta tulee luultavasti korurasia, yritän saada pikkutavarakaaostani järjestykseen. Aarrelaatikko minulla on jo - pieni värikäs pahvirasia. Sen sisällä on ainakin pyöreitä kiviä, kastanjoita, hieno pullonkorkki, onnenkolikko ja pötkön verran minttupastilleja. Hätävarana.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti