lauantai 10. lokakuuta 2009

Surkeutta

Nyt on lauantai. Toinen niistä viikon kahdesta päivästä, jolloin minulla oikeasti olisi aikaa tutustua tähän kaupunkiin. Käydä katsomassa ja tekemässä juttuja. Vetää yli jotakin siltä korvien välissä säilömältäni listalta, johon olen kerännyt jo varmaan sata asiaa. Ja paitsi että on lauantai, on hyvä sää. Aurinko paistaa, taitaa olla melko lämmintäkin. En tosin ole siitä ihan varma, sillä minulla on henkilökohtaisesti sen verran kylmä, etten tahdo nousta peiton alta.

Olen ilmeisesti tulossa kipeäksi. En vielä kunnolla kipeä, mutta kuitenkin kunnolla huonovointinen. Pääni on painava, ja sitä särkee. Kurkku ja korvat ovat kipeät. Minulla on kylmä. Ja väsyttää, koko ajan väsyttää. En ole eilisillan jälkeen oikein muuta tehnyt kuin nukkunut tai sitten maannut sängyssä nukkumatta, mutta silti väsyttää. Ja harmittaa. Koska haluaisin mennä ulos ja museoon, muttei yksinkertaisesti ole energiaa.

En silti usko, että kiroilu auttaa, joten nukun vähän lisää. Mutta sitä ennen vielä vähän ihmettelyä: täällä on kummallista se, että asioita voi ostaa sellaisista paikoista, joista niitä vähiten odottaisi löytävänsä. Saippuaa postista. Vaatteita ruokakaupasta. Surunvalitteluadressin sanomalehtikioskilta. Ilmapalloja kirjakaupasta. Halloweenkoristeita kampaajalta. Suklaata ja juotavaa ihan mistä vain. Eilen, kun lähdin töistä kipeänä ja surkeana, poikkesin apteekkiin hakemaan kurkkupastilleja. Kun astuin ovesta sisään, ensimmäinen näkemäni asia oli sukkahousuhylly. Ihan tavallisia sukkahousuja, apteekissa. Mikäs siinä, kaipasinkin juuri sellaisia. Mutta kyllä se silti ihmetyttää. Varsinkin, silloin, kun oikeasti etsii jotakin. Niinkuin vaikka lasihelmiä tai villalankaa, silloin niitä ei löydy mistään. Antakaa joku minulle paikallinen Tiimari!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tauti on vain jotain nopeasti ohimenevää. Poissa kotoa kun on niiiin kurjaa sairastaa...

    Sun tarvii selkeästi päästä käymään All the fun of the Fairissa, http://www.allthefunofthefair.biz/index.asp
    tai John Lewisin Oxfors Streetillä sijaitsevan tavaratalon haberdashery-osastolla. All the Fun jne. sijaitsee Oxford Circuselta Piccadilly Circuselle vievän kadun Kingly Court -sivukujalla sisäpihalla toisessa kerroksessa. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Oi, kiitos kamalasti vinkeistä! Reissu molempiin aikataulutettu ensi viikonlopulle. Sinne on tosin aikataulutettu paljon muutakin tämän viikonlopun kokemuksenhankintakyvyttömyyden johdosta, mutta taitaa olla silti pakko päästä noihin. Paha askartelutarvikepula ;)

    VastaaPoista