torstai 29. lokakuuta 2009

Kissankorvainen kurpitsajuhla

Pian on Halloween. Olen tosin menettänyt ajantajuni asian suhteen, sillä joka paikka on ollut täynnä Halloween-krääsää viimeisen kuukauden. Marketista saa kaikkea naamareista verisiin irtokäsiin. Karkki- ja leivoshyllyt ovat täynnä karmaisevia herkkuja. Talojen ikkunoissa roikkuu koristeita ja ovissa uhkauksia aina sielun menettämisestä ikuiseen kadotukseen asti sille joka tästä kehtaa astua. Kun tulin äsken kotiin, purkautui yhden koristellun talon ovesta ryöppy naamiaisasuisia lapsosia, ja koko talon valaistus näytti olevan sisältä oranssi. Onneksi meillä on ovenavauskielto, eipähän tarvitse huolehtia siitä, onko naapuruston lapsille karkkia, kun ne kaikki ryntäävät viikonloppuna noitahatut vinossa liikkeelle.


Tämä kaikki tuntuu todella kummalliselta, kun ei ole tottunut juhlimaan Halloweenia. En todellakaan tiennyt, että sitä varten tarvitaan niin paljon muoviesineitä, kurpitsanmuotoisia koristeita ja erikoissuklaita. Ei, en aio mennä hälyyn mukaan. Jos on villi olo, puen päälle kurpitsanväriset sukkahousuni ja se siitä. Minulla on kyllä supersiistit kissankorvat, jotka on ostettu ruokakaupan asustehyllyltä, mutta luulen, että säästelen niitä vielä erityistarkoituksiin.

Mutta ilmeisesti Halloween on vakava asia, sillä paikallinen Community Church on kampanjoinut sitä vastaan jo muutaman viikon. Kirkkaanvärinen juliste lupaa terveysongelmia niille, jotka erehtyvät juhlimaan pahuutta. Epäilen, että on syntiä syödä halloween-leivos, jonka uteliaisuuttani ostin viime kauppareissulla. Vaikka yleensä karttelenkin ruokaa, joka tuijottaa minua, tätä oli pakko kokeilla. Kirkon edustajia voin kyllä lohduttaa sillä, että pahuus maistui sen verran pahalta, etten syönyt loppuun asti.


Hauskaa Halloweenia niille, joita asia yhtään kiinnostaa. Ainoa pyyntöni on, että älkää pliis ottako asiaa liian vakavasti, kumpaankaan suuntaan.

1 kommentti:

  1. Mun mielestä on vähän kaameeta, että myös täällä Suomessa on halloween krääsää myyty kaupoissa kutakuinkin se kuukausi. Ei se ihan näin mennyt viime vuonna, eihän??

    VastaaPoista