sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Todiste siitä, että turhastakin voi jaaritella vaikka kuinka pitkään

Olen leikkinyt koko päivän kotona. Istunut sängylläni tai puuhannut kaikenlaista pientä. Huone on nyt siivottu, pikkutavarat järjestelty, kaksi kirjaa luettu loppuun ja ensimmäinen lapanen neulottu valmiiksi. Talviturkki on saatu hallintaan ja sen söhellyksen jäljiltä on vain yksi haava nilkassa. Onneksi olin ostanut viiksilaastareita (huom E, olisi mahtava lisä kokoelmiisi! Nuo myyvät myös muffinssilaastareita).

Lisäksi söin puuroa, katsoin elokuvan, askartelin kaulakorun, hyvästelin Taiwaniin palaavat kämppikset, kuuntelin ukkosta ja laitoin ruokaa. Vielä olisi muutama tunti jäljellä ennen kuin alkaa nukuttaa. Ajattelin lakata kynnet. En vielä tiedä minkä värisiksi, mutta onneksi on kymmenen vaihtoehtoa. (Minussa taitaa olla vähän liikaa keräilijää, kaikkea pitäisi saada kokoelmaksi asti.)

Aloitan tänään ehkä vielä uuden kirjan, uuden lapasen tai uuden blogitekstin. On energinen olo. Ehkä hieman levoton, muttei huonolla tavalla. Ja sillä tavalla tylsistynyt, että tuntuu mukavalta ajatukselta mennä aamulla töihin. Oikein onnistunutta laiskottelua siis. Aikaansaanutta, mutta stressitöntä.

Tuntuu kummalta, kun naapurihuoneesta ei kuulu kiinankielistä keskustelua.

1 kommentti:

  1. Voi hitsi. o.o Täytyy myöntää, että olen salaa kateellinen! Täytynee tutkia paikallisia markkinoita moisten varalta... Myös muffinssilaastarit kuulostavat hienoilta. Jos ostat niitäkin, niin muista laittaa kuvia!

    VastaaPoista