Löysin tänään uuden lempikahvilani.
Join kaakaota, söin superhyvää juustokakkua ja luin kirjaa.
Katselin samassa pöydässä istuvaa poikaa ja hänen kirjaansa,
lopulta rohkaisin mieleni ja kysyin, saanko ottaa kuvan.
Sain luvan, otin neljä.
Se kirja sattui olemaan Raamattu.
Havahduin seuraavan kerran kymmentä vaille seitsemän, kun kahvilaa ryhdyttiin sulkemaan.
Olin puhunut täysin tuntemattoman ihmisen kanssa puolitoista tuntia uskosta ja uskonnoista.
Se oli hyvä keskustelu.
Monivivahteinen, epäselvä ja polveileva.
En tiedä, ymmärsikö hän minua, mutta ainakin hän todella yritti.
Eikä hän varmasti allekirjoittanut näkemyksiäni, muttei hänen tarvinnutkaan.
En minäkään ollut samaa mieltä hänen kanssaan.
Se keskustelu selkeytti silti omia näkemyksiäni, ja antoi jonkinlaisen kuvan toisen täysin erilaisesta maailmasta. Bussissa kotiin oli hyvä ja hymyilevä olo.
Ihan jo siksi, että tällaista ei todellakaan satu joka päivä.
Ei edes tuttujen kanssa, tuntemattomista kahvilapojista puhumattakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti