Täällä tuulee niin että heikompia hirvittää. Lause poksahti päähäni tarpoessani bussipysäkille ja toi mukanaan muiston yläasteajoilta. Muistaakseni joltain liian lyhyen välitunnin luvattomalta kauppareissulta, jolla tuuli iski alamäessä vasten kasvoja niin että kulku hidastui. Ja kummallakin puolellani kävelevä tyttö tarrasi minua varmuuden vuoksi käsivarresta. Ihmettelen vieläkin, että miksi juuri minua, minulla kun oli silloin (ja taitaa olla edelleen) meistä kolmesta eniten massaa. No, olin silti meistä lyhyin, ehkä neljän sentin vajauksella. Nuo kaksi tyttöä tuskin muistavat tätä tapausta, ja toisen olinpaikasta minulla ei ole mitään tietoa. Toivon, että missä he sitten ovatkaan, siellä ei tuule yhtä paljon kuin täällä tänään.
Matkalla bussipysäkille myös lievästi ärsytti tämä puhuri, mutten voinut olla nauramatta ääneen, kun kovasta liikkumisyrityksestä huolimatta pysyin koko ajan paikoillani. Mieleen tuli toinen sitaatti, Wilson Kirwan lause Myötätuuleen juokseminen on kuin lentämistä. Mikä siinä on, että oli menossa minne tahansa, suunta on aina vastatuuleen? Kahden villapaidan välikerros kuitenkin esti tuulta tunkeutumasta iholle, ja pääsin töihin asti lämpimänä ja hyväntuulisena. Mitä nyt vähän pörröisempänä kuin lähtiessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti