Aamupalamanifesti

Sunnuntaisin, varsinkin laiskasunnuntaisin, aamiainen kuuluu nauttia sängyssä. Kun havahduin mahani murinaan, olin vielä ihan liian väsynyt ja kylmissäni hiippaillakseni keittiöön. Koska kukaan ei ollut tuomassa aamupalaa tänne, oli tyydyttävä siihen, mitä käden ulottuvilla oli - valmiiksi pilkottu muovipussiomena ja vadelmajaffakeksejä. Tämä muovipussimaailma ei kyllä lakkaa hämmästyttämästä, kaiken ympärillä on tuplasti pakkausmateriaalia. Mutta paatuneena pilkkomisvihaajana on kyllä pakko myöntää, että ostan kaikki vihannekseni valmiiksi silputtuina ja häpeämättömästi nautin siitä. Varsinkin, kun valmis silppu on yleensä se halvin vaihtoehto. Minua ei saa kaipaamaan sipulin pilkkomista sitten millään, painaa muovimäärä sydäntä ja ekojalanjälkeä kuinka paljon tahansa.

Myöhemmin valmistin terveysaamiaisen - teetä, näkkileivän tapaisia laihdutuskorppuja ja kaurapuuroa. Jos sitä nyt puuroksi voi sanoa, velliksi korkeintaan. En löytänyt kaupasta tavallisia hiutaleita, joten oli pakko ostaa valmista mikropuuroainesta. Jouduin tutkimaan paketteja kauan, ennen kuin löysin sen ainoan vaihtoehdon, johon ei ollut lisätty sokeria valmiiksi. Kaura-aines on kuitenkin silputtu niin pieneksi hakkeeksi, että valmiista mikrotetusta mössöstä tulee tasaista, laihaa ja mautonta. Kaipaan kunnollisia kaurahiutaleita. Keittiössä kiroillessani muistui mieleen erään kirjastotädin tarina siitä, kun hän yli kaksikymmentä vuotta sitten muutti miehensä ja pienen tyttärensä kanssa Afganistaniin. Suurin huoli oli siitä, mistä saadaan lapselle puuroa, ja niinpä matkalaukku pakattiin täyteen erilaisia hiutalepaketteja. Kun ne oli kaikki syöty, alkoi epätoivoinen puuronmetsästys. Lopulta apteekista löytyi valmiiksi sokeroitua ja maustettua mannapuuron tapaista ainesta, josta sitten keitettiin puuronkorviketta. Jos olisin tiennyt, että hiutaleet ovat täälläkin kortilla, olisin varmasti varautunut. Onneksi seuraava suomivieras tulee jo viikon päästä: voitko kiltti pakata laukkuusi paketillisen kaurahiutaleita, ruispaloja ja muumikirjan. Kiitos.

Kun on muutaman kerran nauttinut englantilaista teetä, ei enää ihmetytä yhtään täkäläinen tapa sotkea siihen maitoa. Paikallisista teepusseista erittyy nimittäin sen verran kitkerää myrkkyä, että jos pussia liottaa yhtään kauemmin kuin puoli minuuttia, neste on juomakelvotonta ilman sitä maitolirausta. Koska minä en halua juoda harmaata litkua (enkä ostaa maitoa, jossa ei ilmoiteta rasvaprosenttia), dippaan pussin varovasti ja nopeasti kuppiin ja laitan paljon sokeria perään. Olen myös ryhtynyt suurkuluttamaan vihreää teetä. Jostain mystisestä syystä tässä iltapäiväteen luvatussa maassa nimittäin myydään vaan raakaa mustaa teetä ilman minkäänlaisia aromeja. kaupasta ei siis saa sitruunateetä, mustaherukkateetä ja niin edespäin. Tai saa joo, mutta ne eivät ole nähneetkään teetä, vaan ovat pelkästään esim. mustaherukasta valmistettuja yrttijuomia. Hyi yäk hyi. Kahviloista saa ihan perusliptonia, mutta vielä en ole onnistunut löytämään kauppaa, jossa sitä myytäisiin myös tavallisille talliaisille. Teeliikkeessä taas oli kaikkea kummallista, kuten kissoille (kyllä, ihan oikeille kissoille, ei siis minunlaisilleni kissoille) tarkoitettua teetä. Hulluja nuo englantilaiset. Kaipaan kotikeittiön teehyllyä ja sen kahtakymmentä vaihtoehtoa, joista voi valita mielialaan sopivan. Täällä valitsen teeni aina samalla tavalla ja lähinnä vuorokaudenajan mukaan: aamulla ja töissä mustaa (töissä ei ole muita vaihtoehtoja), muina vuorokaudenaikoina vihreää sitruunalla ja suklaan kanssa piparminttua. Siinä se. Ja kun epätoivo iskee eikä paha tee enää mene alas, vaihdan kuumaan veteen sekoitettavaan kaakaopulveriin. Se on jännä, kuinka ihan pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Joko elämänlaatua kohottava tai sitten totaalisen lätsähdyttävä.