Kirjoja ja oivalluksia

Kun aamulla hiippailin kysyvä ilme kasvoillani pomon pöydän ääreen, hän kysyi lievästi kärsivällä äänellä, mitä haluan. Vastasin, että ensi viikon perjantain kaksi viimeistä tuntia vapaaksi ja palan suklaakakkua kiitos. Pomo totesi, että suklaakakkuasiassa hän ei voi auttaa, mutta eiköhän se aikainen lähtö onnistu. Klikkaillessaan työvuorolistoja auki pomo samalla avautui, että hän taas tahtoisi rikkaan miehen. Sellaisen, joka maksaisi lystit, mutta antaisi kuitenkin elää omaa elämää puuttumatta naisellisiin ratkaisuihin ja vaatimatta huomiota koko ajan. "Haluan rikkaan miehen, joka jättää mut rauhaan." Päättelimme yhdessä, että sellaisia miehiä on ihan liian vähän. Miespuolinen työkaveri mutisi jotain epäselvää taustalla, mutta hänestä nyt ei kukaan koskaan muulloinkaan välitä.

Sain kuitenkin suklaakakkuni. Kirjakaupasta. Jonne todellakin menin suoraan töistä. En siihen suureen, jossa olen ennen viettänyt aikaa. Toiseen, jossa en ollut ennen käynyt, mutta josta olen kuullut paljon hyvää. Se oli ehkä hieman pienempi, mutta siellä oli valtava määrä kirjoja. Erilainen valikoima kuin muissa kaupoissa, mutta hyvällä tavalla. Ja se oli sokkeloinen, sellainen lasketaan aina kirjakaupoille eduksi. Siellä oli kahdet kiemuraiset portaat ja hissi, mutta ei liukuportaita. En kannata liukuportaita kirjakaupoissa, ne eivät ole tunnelmallisia. Ja raihnaiset sukulaiset eivät nyt yhtään mutise siellä, teitä vartenhan on se hissi!

Kirjakaupassa oli myös maailman ihanin kahvila. Lautalattia, puiset pöydät ja tuolit. Täynnä lukevia ihmisiä. Taustalla soi jazz. Olisin halunnut vangita se tunnelman jotenkin, mutta koska en osannut, tyydyin minäkin lukemaan ja syömään kakkua. Ja suklaakakku, se oli hyvää. Varsinkin omena-vadelmamehun kanssa nautittuna. Juuri sellainen kahvila, jossa viettäisin kaikki illat, jos sinne ei olisi niin pitkä matka.

Poistuin kirjakaupan ovesta puolitoista tuntia myöhemmin. Muovikassin kanssa, mutta se nyt tuskin yllättää ketään. Se ehkä yllättää, etten ostanut yhtään romaania. Ainoastaan inspiraatiokirjoja. Yhden muotiaiheisen doodlauskirjan (miten hitossa 'doodle' ilmaistaan suomeksi?) graffitikirjan Lontoon katutaiteesta, yhden jossa neuvotaan ajattelemaan jokaisen ajatuksen vastakohtaa (luulen, että se on jotakin self help-oppaan ja psykologian väliltä, mutta kiinnostava silti, siinä on kuvia) ja värityskirjan. Niin ja maailman hienoimman adventtikalenterin. Kaksi viimeistä ovat lahjoja, vaikka saattaa käydä vielä niinkin, että houkustus pitää ne itsellä käy liian suureksi.

Luulen, että tajusin jotain suurta tänään. Se ei niinkään liittynyt tähän kirjakaupparetkeen, tuli vain mieleen jossain kaiken seikkailun keskellä. Siitä, mitä tahdon elämälläni tehdä. Minulla on toisin sanoen suunnitelma. En tosin tahdo puhua siitä vielä, ensin laadin listoja ja hion yksityiskohtia. Ehkä joskus kerron muillekin, ehkä en, mutta se on varmaa, että kyselemällä ei saa selville mitään (ja kyllä, tämä huomautus oli suunnattu niille uteliaille sukulaisille). Ehkä suunnitelma jonain päivänä toteutuu, ehkä ei, mutta jo ajatus on minulle arvokas. Joka tapauksessa, hieno päivä. Tulin kotiin sellaiseen aikaan, jona normaalisti olen jo nukkumassa, mutta nyt uni tuskin heti tulee, koska en voi lopettaa hymyilemistä. Toisaalta, ehkä on ihan terveellistäkin mennä joskus nukkumaan vasta kahdeksan jälkeen. Tällä menolla ehdin muuten mummoutua täysin ennen joulua.