Tilattu: yksi seikkailu

Viikon kuluttua avaan silmäni suurensuuressa kaupungissa. Joskin sellaisella laidalla kaupunkia, että jos valokuvia alueelta on uskominen, suuruus ei näy kovin kauas. Päästäkseni tuolle laidalle kaupunkia minun on löydettävä valtavalta lentoasemalta aukko, josta pääsee metroon. Minua on neuvottu istumaan metrossa puolitoista tuntia, sitten oikean aseman pitäisi olla kohdalla. Puolitoista tuntia! Se tuntuu aika pitkältä ajalta kissalle, jonka kotimaassa on olemassa yksi metrolinja, ja sekin päästä päähän puolen tunnin matka. Minkäköhän värisiä metrojunat siellä ovat? Onko penkit järjestetty looseiksi niin kuin Pariisissa, vai ripoteltu riveiksi pitkin reunoja, kuten Pietarissa? Tämä on viidennen kaupungin metro, jolla matkustan, ja ensimmäinen, josta pitäisi selvitä ihan yksin.

Viikon kuluttua edessä on kolme kuukautta eloa ja oloa suurensuuressa kaupungissa. Kolme kuukautta työharjoittelua suurensuuressa kirjastossa. Paikassa suuren yliopiston kampuksella, jota kutsutaan hienostelevasti "oppimisresursseiksi". Joku ystävällinen naisihminen lähetti minulle kartan kampuksesta, jotta löytäisin perille. Karttaan on merkitty ainakin kaksi kirjastoa, enkä ole ihan varma, kummassa minua odotetaan. Pakko myöntää, että hieman jännittää. Varsinkin, kun alkuun pelkkä kaupassa käyminen tai bussilla ajaminen on haaste ja seikkailu. Toisaalta, juuri siksihän päätin lähteä. Koska tahdon haasteita ja seikkailun. Mutta sellaisen sopivan ja omankokoisen, ei liian suurta ja pelottavaa, kiitos.

Viikon kuluttua luultavasti vihdoin tajuan tämän kaiken. Olen suunnitellut tätä matkaa vuoden verran, ja puoli vuotta sitten hakemukseni hyväksyttiin. Silti en pysty sisäistämään, että olen viikon kuluttua siellä. Luultavasti todellisuus iskee tajuntaan vasta lentokoneessa, tai viimeistään silloin, kun yritän epätoivoisesti löytää sitä metroaukkoa. En millään pysty arvioimaan, miltä silloin tuntuu. Varmaa on vain se, että siinä vaiheessa on myöhäistä katua, joten on pakko tassutella eteenpäin.