Kissanpäivä

Kun tulin äsken töihin, pöytäni oli kuorrutettu kaikenlaisella kiiltävällä ja värikkäällä. On hopeanvärisiä nauhoja joissa toivotetaan hyvää syntymäpäivää, violetti lippunauha ja takaseinällä jopa roikkuu hopeanvärinen häkkyrä, joka muistuttaa lähinnä oviverhoa. Sinällään luova ratkaisu, koska minulla ei ole omaa ovea. Lisäksi pöydälläni on 7 ilmapalloa, ja katossa sen yläpuolella roikkuu kolme. Jouduin kaivamaan hetken, ennen kuin löysin tietokoneeni kaiken koristeen alta. Sain myös kortteja sekä ilmapallokuvioituja lautasliinoja ja kertakäyttöastioita. Pomoni sanoi ostaneensa ne, jotta voin viedä jotain kotiinkin ja pitää afterpartyt sitten siellä.

Ja kakku. Pöydälläni oli ihan oikea, valkoinen, tähtikuvioitu kakku. Ja kolmetoista eriväristä kynttilää, joiden liekit ovat aina kynttilän väriset. Sitä ei kukaan tosin ehtinyt huomata, sillä kynttilät piti puhaltaa nopeasti, ettei palohälytin laukea. Miespuolinen työkaveri (se sama joka on ennenkin yllätetty taustalla mutisemassa kaikenlaista), jupisi jotakin siitä, kuinka ei ikinä uskoisi, kuinka persoja kirjastotädit ovat makealle. Koskaan ei jätetä käyttämättä tekosyytä syödä kakkua. No, minun mielestäni se on aivan oikea elämänasenne, joten jupisijat jupiskoon itsekseen.

Kaikki käyvät tivaamassa, olenko jo soittanut vanhemmilleni, olenko saanut tekstiviestejä ja enhän nyt näin syntymäpäivänäni ikävöi liikaa kotiin. Kaikki tuntuvat olevan huolissaan siitä, että minulla olisi kurja syntymäpäivä koska olen kaukana läheisistäni. Hei, minähän sain kakun! Ja Sophie on luvannut viedä minut tänään syömään, sain häneltä lahjankin. Muutenkin tämän päivän takia tunnutaan nähneen vaivaa. Ihan hassua, koska en yleensä juhli syntymäpäivääni mitenkään suureellisesti. Enkä ollut viime vuonnakaan vanhempieni luona, vaikka asuin sentään silloin samassa maassa. Tämähän on siis kahdeskymmeneskolmas, ei kolmastoista syntymäpäiväni, ei siitä enää tarvitse tehdä niin suurta numeroa. Ja joo, on minulla ikävä kotiin (varsinkin, kun minulle luvattiin, että lahja odottaa...) mutta kohtahan minä olen siellä. Sitten voidaan pitää toiset bileet. Nyt on kiire syömään kakkua, ei ehdi murehtia turhia.

Oma osuuteni juhlinnasta on suomalaisilla karkeilla täytetty laatikko, josta makeannälkäiset työkaverit käyvät hakemassa syötävää. Ratsasin nimittäin sunnuntaina laatikkoni ja löysin kaksi levyä suklaata, puolitoista levyä salmiakkisuklaata (tähän ei siis ole laskettu sitä, jonka sain postissa syntymäpäivälahjaksi, sen aion syödä ihan itse), sinisiä marianneja ja vähän salmiakkia. Laitoin kaiken esille, koska olisihan se hieman noloa palata Suomeen Fazeria kassissa, ja edes minunlaiseni sokerirotta ei selviä mokomasta määrästä parissa päivässä (listassa ei ole siis mainittu kaikkea englantilaista suklaata, jota minulla myös on laatikoissani). Olen jo yllättänyt ensimmäisen, joka sylkäisi salmiakkinsa roskikseen, mutta aika moni on tykännyt. Ilmeet vaan ovat hauskaa katseltavaa, kun kohteliaaksi kasvatettu ihminen yrittää olla irvistämättä julkisesti saatuaan makean sijasta suuhunsa jotain ihan muuta.