Flunssaisesta kissasta näkyi aamulla peiton alta vain nenänpää, ja muutama violetiksi lakattu sormenkynsi (varpaankynnet ovat oranssit, mutta niitä ei kyllä näkynyt). Huoneessani on kosteaa ja nahkeaa, joten peiton ja kissan välistä löytyy villapaita, jonka ylipitkät hihat on vedetty sormien yli. Soitin töihin, olen ihan liian tuhiseva ja yskivä mennäkseni mihinkään. Uusi paras kaverini on Tescon nenäliinalaatikko, jota en voi jättää kovin pitkäksi aikaa. Olo on silti parempi kuin eilen. Toisaalta, eilen olo oli sen verran karmea, ettei siihen ihan hirveästi vaadita. Mutta ehkä tämä epäreilu nuha alkaa nyt viimeinkin uskoa, että minusta on saatu jo kaikki mahdollinen lima irti. Hus!
Kylpyhuoneessa kolisee putkimies, joka puuhailee jotakin ammeen kanssa. Sama setä kävi eilen illallisella puku päällä. Pelästyin vähän, kun se tuli aamulla avaimilla sisään, en tiennyt tästä comebackista etukäteen. Mutta ei setäkään tainnut tietää, että minä tuhisen täällä, sillä oli aika hämmästynyt ilme kun seisoinkin oven takana tuijottamassa epäluuloisesti. Jopa naapurin Mulkokissa olisi ollut minusta ylpeä, ja se on sentään koko Lontoon paras epäluulotuijottaja.
Haaveilen uusista talvikengistä. Kirkkaankeltaisista maihareista. Tiedän, nehän näyttäisivät Suomen loskasäässä kerrassaan naurettavilta. Juuri siksi sellaiset haluaisinkin. Eskimosaappaat (ne viime viikolla kovin parjatut raukat) eivät kestä vettä, ja ovat Suomessa vain pakkassäähän tai alkutalveen sopivat. Ja eipähän pääsisi kukaan enää sanomaan, että tyylini on alkanut muistuttaa mustavalkotelevisiota, kun hiihtelisin hälytysvärisissä klopoissa. Sen siitä saa, kun yrittää pakata ja hankkia vain mahdollisimman monikäyttöisiä ja yhdisteltäviä vaatteita. Suoraan sanottuna kaipaan vaatekaappiani ja kaikki kirjavia, epäkäytännöllisiä juttuja. Ja niitä suunnilleen viittäkymmentä korvakoruparia, joita en ottanut mukaan. Puhumattakaan muovidinoista tehdystä kaulakorusta. Huoh.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti