Hyvästien paikka

Olen kotona, vihdoinkin.
Kiitos seurasta ja hei hei!
Törmäillään taas jossain muualla!

Tämä tarina on kohta lopussa

Kun sunnuntaina olen vihdoin taas Turussa, myös tämän blogin sanamäärä alkaa olla täynnä. Tämä oli alunalkaenkin tiettyyn ajanjaksoon sidottu projekti, ja sellaiseksi jääköön. Sen pitäminen on kuitenkin opettanut minulle, kuinka hyvältä päivittäinen kirjoittaminen tuntuu. On myös hauska tietää, että sellaisetkin sukulaiset ja tutut, joihin en kovin usein ole yhteydessä, ovat tätä lukeneet ja lukemastaan pitäneet. Se innostaa kirjoittamaan lisää. On myös hauskaa, että olen vihdoin saanut ensimmäisen seuraajan, joka ei ole tuttu eikä sukua. Jonkun joka lukee tätä ihan vain koska tykkää, mahtavaa! Siinä mielessä on vähän sääli lopettaa nyt. Mutta toivon, että kirjaston kissaan tykästyneet pysyvät jatkossakin kanavalla, minulla kun näitä blogeja riittää. Enkä aio tuhota tätäkään, se jääköön jonnekin internetavaruuteen odottamaan mahdollista jatkokäyttöä. Ei sitä koskaan tiedä, koska kissa alkaa kuvitella itsestään liikoja ja kirjoittaa muistelmia.

Seuraavaksi keskityn englanninkieliseen muistikirjaan ja ikomiin. Värikuvat menevät ainakin vähäksi aikaa tauolle, mutta ehkä niihinkin vielä palataan. Pitäkää kiinni hatuistanne ja pysykää mukana.

Viimeinen valitusvirsi

Kirjoittavia käsiä lukuunottamatta olen nenää myöten kahden peittoni alla. Kyllä, asento on hiukan hankala, mutta huoneessa on niin kylmä, etten voi paljastaa itsestäni enempää. Käsien takia oli puettava päälle paksuin villapaita, ja silti niitä vähän palelee. Eilen löysin eteisen pimeimmästä nurkasta lämpömittarin, jonka mukaan sisälämpötila oli kaksitoista astetta. En yhtään ihmettelisi, jos huoneessani olisi tällä hetkellä vieläkin viileämpi, eteinen kun tuntuu olevan talon lämpimin huone.

Heräsin päänsärkyyn ja siihen, etten muistanut, miten päänsärky ilmaistaan suomeksi. (Pääsärky, pään särky...) Lontoossa olen pitkästä aikaa nukkunut pitkiä, rauhallisia, lähes unettomia öitä. Kun ei ole iltaisin paljon tekemistä, voi mennä nukkumaan yhdeksältä. Siitä tuli töissä yleinen vitsi, kun jonain aamuna tulin ovesta haukotellen, ja työkaveri kysyi, oliko kiireinen yö. Vastasin, että ehdin nukkua vain yhdeksän ja puoli tuntia, nyt väsyttää. Mutta minä olen sen verran huono nukkumaan, että kun se onnistuu, on otettava kaikki irti. Tällä viikolla sekavat painajaiset ovat taas palanneet, ja väsymys on tehnyt minusta levottoman. Syytän lähtöstressiä ja muutosta ja ties mitä. Yleistä hermostusta lähinnä, se heijastuu öihinkin.

Taksin pitäisi tulla kahden tunnin päästä. Hermostuttaa, tuleeko se ollenkaan. Taksikeskuksen mies oli yksi niistä ihmisistä, jotka kysyvät ihan liikaa turhia kysymyksiä. Niitä on täällä paljon, kai se on joku kohteliaisuusjuttu. Mutta ei minulla mielestäni ole mitään velvoitetta perustella taksikeskukselle, miksi yhdellä ihmisellä on neljä laukkua. Kun setä kysyi puhelinnumeroani, jäädyin totaalisesti. En minä muista sitä. Meni vuosia, ennen kuin opin sen suomalaisen ulkoa, ei kai minulta voi vaatia, että muistan kolmen kuukauden väliaikanumeron tuosta vaan. "Mitä, et tiedä puhelinnumeroasi!", päivitteli setä suureen ääneen. "Etkö tiedä sitä, vai unohditko vain?" En tiedä, mitä tälläkin on tekemistä sen kanssa, että tarvitsen taksin puoli yhdeksitoista, mutta sedälle sillä tuntui olevan paljonkin merkitystä. Kun sanoin, että se on sama josta soitan nyt, hän luetteli litannian numeroita ja kysyi, että tämäkö. Vastasin että joo, juuri se, vaikka ei minulla ollut aavistustakaan, luetteliko setä numeroni vai viikon lottorivin.

Nyt nousen ja puen päälle kahdeksan kerrosta vaatteita. Lähinnä siksi, että ne eivät millään mahtuneet yhteenkään neljästä laukusta, mutta myös siksi, että muuten jäädyn heti kun siirrän peittoa. Pakko myöntää, että odotan kotiin pääsemistä aika innokkaasti. Kun työkaverit kysyivät, mitä kaipaan, vastasin että lämpöä. Kyllähän se kuulostaa vähän kummalta tytön suusta, jonka kotimaassa on nyt 20 astetta pakkasta. Ero onkin siinä, että meillä se kylmä pysyy suurimmaksi osaksi oven ulkopuolella. We live in houses, you know.

Pettymys

Olin pettynyt, kun aamulla katsoin ulos ikkunasta. Kaikki se hössötys, ja lunta tuli korkeintan senttimetrin verran. Vain osa jäi maahan, ja nyt joka paikka on lähinnä tahmean hyhmän ja jäisen loskan peitossa. Vain kaksi lentokenttää on toistaiseksi suljettu, ja bussitkin kulkevat. Töihinkin piti mennä. Bussin ikkunasta näin jonkun putsaavan autoaan lumesta suihkuttamalla sen päälle vettä vesiletkusta. Huomaa, että britin ei ole tarvinnut tottua miinusasteisiin.

Tavarani eivät mahdu matkalaukkuun, huoneessa on hirveä sotku, tukka on niin kauhea että on pidettävä pipo päässä koko päivän ja yöllä en saanut nukuttua, kun huolehdin kaikkea. Stressi, vanha ystävä, on taas täällä. Siitä tuskin päästään ennen kuin olen kotona. Väsyttää, hermostuttaa ja paniikki kurkkii olan yli. Yritän nyt saada sen kuriin palaamalla toisen aamupalani ääreen.

Neuvo

Kaikki yliopiston työntekijät saivat juuri sähköpostin, jossa ilmoitettiin, että jos lunta sataa koko yön, kampukset saattavat olla kiinni huomenna. Meitä kehotettiinkin katsomaan aamulla ensimmäiseksi ulos ikkunasta. Kaiken varalta. Kerrassaan hyödyllinen neuvo.

Eikä vieläkään sada lunta.

Kauhukuvia

Lumi ei tullut jäädäkseen, illalla satoi jo vettä. Kylmä sen sijaan jäi tänne pyörimään. Enkä nyt puhu ulkoilmasta, vaikka on sielläkin viileää. Pakkasen puolelle ei ole vielä menty, ja koska Suomessa on niin paljoin miinusta, en kehtaa valittaa, vaikka ilman kunnon takkia vähän paleleekin. Ongelma vaivaa lähinnä sisätiloissa. Huoneessani on hirvittävän kylmä, ja nukuin viime yönä kahden peiton alla. Silti joka kerta kun käänsin kylkeä heräsin hätkähtäen, koska aluslakana oli niin jäinen. Aamulla en voinut mennä keittiöön ennen kuin olin pukenut ylleni villahousut, villasukat, t-paidan, villamekon, villatakin, hupparin ja villahuivin. Jos sinne uskaltautuu ilman kenkiä, jalat varmaan jäätyvät lattiaan kiinni. En kehtaa kokeilla, onneksi on eskimosaappaat. Surullisinta tässä on se, että lämmitys oli päällä koko yön ja vielä aamullakin. Olisi ihan kiva tietää, mihin se kaikki lämpö menee, ei sitä minun huoneessani ainakaan huomannut. Alan olla väsynyt kylmään, tahdon sähkölämmitettyyn taloon.

Lumisateen pitäisi alkaa uudelleen tänään iltapäivällä ja jatkua koko yön. Luultavasti se tarkoittaa sitä, että huomenna mikään ei liiku. Kaikki tekevät tänään tuplana töitä siltä varalta, että huomenna ei pääse paikalle. Jos lunta tulee muutamakin sentti, julkinen liikenne pysähtyy kokonaan. Myös metrot, vaikka ne kulkevatkin suurimmilta osin maan alla. Autolla ei voi ajaa, koska kellään ei ole talvirenkaita. (Mörkö huomautti käydessään, että renkaissa on vähemmän uria kuin suomalaisissa kesäversioissa.) Mikäli on paljon lunta ja jäätä, lentokentät suljetaan. Kaikki pelottelevat minua sillä, etten pääsekään kotiin lauantaina, ja nyt alan pikkuhiljaa huolestua. Ja kaikki tämä hössötys siis ennen kuin siitä lumesta on nähty vilaustakaan. Näin aamulla jopa aura-auton, ja hyvä kun oli kuuraakaan.

Hiutaleita

{täältä}

Lontoossa sataa lunta! Ujosti ja säälittävästi, mutta silti.
Normaalisti se kuulemma tapahtuu vasta tammikuussa, joten kaikki ovat innoissaan.
Kissalla on muikea ilme ja väsyneet silmät. Olen loman tarpeessa.