Pomoni jätti äsken puhelinvastaajaani (samalla selvisi, että minulla on puhelinvastaaja...) huolestuneen viestin, jossa kyseli, voinko jo yhtään paremmin. Taisin kuulostaa aikaa kuolleelta aamulla. Heti sen jälkeen työkaverini lähetti tekstiviestin, jossa toivotti pikaista paranemista ja pyysi ilmoittamaan, jos tahdon hänen tuovan minulle ruokaa. Suloista. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että hän asuu toisella puolella kaupunkia. Ja kun puhutaan Lontoosta, se tarkoittaa, että ihan oikeasti kaukana.
Kävin tänään myös pitkän keskustelun (irlantilaisen) putkimiehen kanssa. Ymmärsin siitä alle puolet. Hänellä oli hyvin sujuva tapa siirtyä asiasta toiseen. Kun kysyin, kuinka kauan ammeen reunakittauksen pitää antaa kuivua, hän vastasi, että ei hänellä ole mitään Jehovan todistajia vastaan, mutta onko niiden aina pakko tuputtaa sitä Raamattua.
Putkimies myös sanoi, että minun pitäisi olla iloinen, että voin kohta lähteä kotiin. "Tiedätkö, sitä tulee Lontooseen kun on kaksikymmentä, ja sitten onkin yht' äkkiä neljäkymmentä. Mihin kaikki aika menee? Koko elämä kuluu siihen, että maksaa laskuja. Aina joku vaatii rahaa. Lontoo syö kaiken energian. Ja sitten on myöhäistä mennä takaisin Irlantiin, koska kaikki sielläkin on muuttunut."
maanantai 7. joulukuuta 2009
Toiveita
Kyllä minulla joku puutostila taitaa olla, sillä tämäkin vesivärikoru vaikuttaa kovin houkuttelevalta. Toisaalta, olen himoinnut sitä nyt yli vuoden. Siitä lähtien, kun ekoja kertoja surffailin Etsyssä. Mutta en ole raaskinut, en vielä. Silti tämä ei ole unohtunut, kuten yhdentekevillä löydöillä on tapana, joten ehkä kyseessä on jotain suurempaa. Olen etsinyt sopivaa värilaatikkoa yli puoli vuotta, jotta voisin toteuttaa tämän itse, mutten ole löytänyt mistään tarpeeksi pientä.
Lisään tämän joululahjatoivelistalleni, siltä varalta, että vihje tulee jollekulle tarpeen. Jos joulupukki ei ota onkeensa, harkitsen uudelleen joulun jälkeen. Mutta älkää huoliko, en ihmettele yhtään jos jään ilman, vaikka tämä onkin tähän mennessä listan helpoimmasta päästä. Tänä vuonna moisen kirjoittaminen on ollut hirveän hankalaa. En tarvitse mitään, ja ne asiat joita haluan, eivät ole kovin toteuttamiskelpoisia. Nimim. listallani on ainakin kissanpentu, mummonmökki ja vuoden britti-Ellet.
Keltasävyinen väri-ikävä.
Flunssaisesta kissasta näkyi aamulla peiton alta vain nenänpää, ja muutama violetiksi lakattu sormenkynsi (varpaankynnet ovat oranssit, mutta niitä ei kyllä näkynyt). Huoneessani on kosteaa ja nahkeaa, joten peiton ja kissan välistä löytyy villapaita, jonka ylipitkät hihat on vedetty sormien yli. Soitin töihin, olen ihan liian tuhiseva ja yskivä mennäkseni mihinkään. Uusi paras kaverini on Tescon nenäliinalaatikko, jota en voi jättää kovin pitkäksi aikaa. Olo on silti parempi kuin eilen. Toisaalta, eilen olo oli sen verran karmea, ettei siihen ihan hirveästi vaadita. Mutta ehkä tämä epäreilu nuha alkaa nyt viimeinkin uskoa, että minusta on saatu jo kaikki mahdollinen lima irti. Hus!
Kylpyhuoneessa kolisee putkimies, joka puuhailee jotakin ammeen kanssa. Sama setä kävi eilen illallisella puku päällä. Pelästyin vähän, kun se tuli aamulla avaimilla sisään, en tiennyt tästä comebackista etukäteen. Mutta ei setäkään tainnut tietää, että minä tuhisen täällä, sillä oli aika hämmästynyt ilme kun seisoinkin oven takana tuijottamassa epäluuloisesti. Jopa naapurin Mulkokissa olisi ollut minusta ylpeä, ja se on sentään koko Lontoon paras epäluulotuijottaja.
Haaveilen uusista talvikengistä. Kirkkaankeltaisista maihareista. Tiedän, nehän näyttäisivät Suomen loskasäässä kerrassaan naurettavilta. Juuri siksi sellaiset haluaisinkin. Eskimosaappaat (ne viime viikolla kovin parjatut raukat) eivät kestä vettä, ja ovat Suomessa vain pakkassäähän tai alkutalveen sopivat. Ja eipähän pääsisi kukaan enää sanomaan, että tyylini on alkanut muistuttaa mustavalkotelevisiota, kun hiihtelisin hälytysvärisissä klopoissa. Sen siitä saa, kun yrittää pakata ja hankkia vain mahdollisimman monikäyttöisiä ja yhdisteltäviä vaatteita. Suoraan sanottuna kaipaan vaatekaappiani ja kaikki kirjavia, epäkäytännöllisiä juttuja. Ja niitä suunnilleen viittäkymmentä korvakoruparia, joita en ottanut mukaan. Puhumattakaan muovidinoista tehdystä kaulakorusta. Huoh.
Kylpyhuoneessa kolisee putkimies, joka puuhailee jotakin ammeen kanssa. Sama setä kävi eilen illallisella puku päällä. Pelästyin vähän, kun se tuli aamulla avaimilla sisään, en tiennyt tästä comebackista etukäteen. Mutta ei setäkään tainnut tietää, että minä tuhisen täällä, sillä oli aika hämmästynyt ilme kun seisoinkin oven takana tuijottamassa epäluuloisesti. Jopa naapurin Mulkokissa olisi ollut minusta ylpeä, ja se on sentään koko Lontoon paras epäluulotuijottaja.
Haaveilen uusista talvikengistä. Kirkkaankeltaisista maihareista. Tiedän, nehän näyttäisivät Suomen loskasäässä kerrassaan naurettavilta. Juuri siksi sellaiset haluaisinkin. Eskimosaappaat (ne viime viikolla kovin parjatut raukat) eivät kestä vettä, ja ovat Suomessa vain pakkassäähän tai alkutalveen sopivat. Ja eipähän pääsisi kukaan enää sanomaan, että tyylini on alkanut muistuttaa mustavalkotelevisiota, kun hiihtelisin hälytysvärisissä klopoissa. Sen siitä saa, kun yrittää pakata ja hankkia vain mahdollisimman monikäyttöisiä ja yhdisteltäviä vaatteita. Suoraan sanottuna kaipaan vaatekaappiani ja kaikki kirjavia, epäkäytännöllisiä juttuja. Ja niitä suunnilleen viittäkymmentä korvakoruparia, joita en ottanut mukaan. Puhumattakaan muovidinoista tehdystä kaulakorusta. Huoh.
lauantai 5. joulukuuta 2009
perjantai 4. joulukuuta 2009
"Mulla oli ihan turvallinen olo, mullahan oli hame päällä"
"No, ainakin sä voit kirjoittaa tästä sun blogiin: 'Eilen poikaystäväni vei minut homobaariin'. Vaikka sä tämän pubin kyllä oikeastaan valitsit."
'Vein eilen poikaystäväni homobaariin' tuntuu kyllä vielä hienommalta aloituslauseelta. Puolustaudun sillä, että valitsin sen pubin ihan summanmutikassa. Ulkona oli kylmä, tahdoimme istua johonkin, ja se nyt sattui kohdalle. Tajusin vasta siinä vaiheessa, kun kiipesin korkealle tuolille istumaan ja katseeni osui seinällä olevaan piirrokseen. Hetkinen, ajattelin, ja skannasin lähiympäristön. Kyllä. Siellä oli pelkkiä miehiä. Ne katselivat minua vähän hassusti. Seinällä olevalla plasmanäytöllä pyöri viikko-ohjelma (fetissiklubi perjantaisin) ja alareunassa huomautettiin, että tämä on homobaari, please respect it. Rupesin pohtimaan, onko epäkunnioittavaa edes tulla sellaiseen paikkaan hame päällä. Mutta ei minua yhtään kiinnosta, ovatko ne nyt sitten homoja vai heteroita iltakaljalla, eikö se ole ihan tarpeeksi tasa-arvoista?
Eikä se ollut mikään trendihomobaari vaan kunnon pubi, jossa oli vain keski-ikäisiä, karvaisia miehiä. Sellaiset ovat aina hyviä paikkoja käydä heiluttelemassa jalkoja korkealla tuolilla istuen ja juomassa kokista. Saapahan olla rauhassa. Kun lähdimme sieltä, nauratti sen verran, että menimme vapaaehtoisesti Starbucksiin saamaan vastakohtahoitoa.
Yksi asia kyllä jäi vähän harmittamaan: olimme liikkeellä vääränä päivänä. Olisin ehdottomasti halunnut nähdä lauantain partaillan.
'Vein eilen poikaystäväni homobaariin' tuntuu kyllä vielä hienommalta aloituslauseelta. Puolustaudun sillä, että valitsin sen pubin ihan summanmutikassa. Ulkona oli kylmä, tahdoimme istua johonkin, ja se nyt sattui kohdalle. Tajusin vasta siinä vaiheessa, kun kiipesin korkealle tuolille istumaan ja katseeni osui seinällä olevaan piirrokseen. Hetkinen, ajattelin, ja skannasin lähiympäristön. Kyllä. Siellä oli pelkkiä miehiä. Ne katselivat minua vähän hassusti. Seinällä olevalla plasmanäytöllä pyöri viikko-ohjelma (fetissiklubi perjantaisin) ja alareunassa huomautettiin, että tämä on homobaari, please respect it. Rupesin pohtimaan, onko epäkunnioittavaa edes tulla sellaiseen paikkaan hame päällä. Mutta ei minua yhtään kiinnosta, ovatko ne nyt sitten homoja vai heteroita iltakaljalla, eikö se ole ihan tarpeeksi tasa-arvoista?
Eikä se ollut mikään trendihomobaari vaan kunnon pubi, jossa oli vain keski-ikäisiä, karvaisia miehiä. Sellaiset ovat aina hyviä paikkoja käydä heiluttelemassa jalkoja korkealla tuolilla istuen ja juomassa kokista. Saapahan olla rauhassa. Kun lähdimme sieltä, nauratti sen verran, että menimme vapaaehtoisesti Starbucksiin saamaan vastakohtahoitoa.
Yksi asia kyllä jäi vähän harmittamaan: olimme liikkeellä vääränä päivänä. Olisin ehdottomasti halunnut nähdä lauantain partaillan.
Kurjuuspäivä
Mörkö se lähti Tate Moderniin, mutta minut peiteltiin sänkyyn viettämään kipeyspäivää. Flunssa on ollut tuloillaan koko alkuviikon, eivätkä jatkuva sateessa kastuminen ja pureva tuuli ole auttaneet asiaa yhtään. Viime yönä yskin kuulemma niin, etteivät muut saaneet nukuttua. Itse huomasin yskän vasta aamulla, mutta olisin kyllä mielelläni jättänyt tidostamatta. Samoin kurkkukivun, päänsäryn ja vuotavan nenän kanssa. Nukuin kolmen tunnin päikkärit ja nyt harkitsen, olenko ylösnousemuskunnossa. Minulle nimittäin luvattiin ateria ulkona, mikäli kurjuus ei ole vienyt huumorintajuani. Jos tästä johonkin hiippailen, puen ylle kolme kerrosta vaatteita. Vähintään.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Älkää huoliko, olen hengissä vaikka moni kuoli jo
Pahoittelen radiohiljaisuutta.
Pahoittelen myös sitä, etten ole vastannut sähköpostiviesteihin. Olen kyllä saanut ne, kaikki.
Olen vain ollut kiireisenpuoleinen. Ensin oli kaikkea valmisteltavaa, ja nyt Herra Mörkö käymässä. Ja tapansa mukaan hieman huomionkipeä. Hän puolustautuu toteamalla "en mä estä sua kirjoittamasta, mä vaan vähän kiehnään."
Kiitos kuitenkin sille, joka keksi lapsille lelut ja möröille Nintendo DS:t. Supersupermarion ansiosta täällä on hetken rauha. Lukuunottamatta kiroilua, joka aiheutuu Marion kuukahtamisesta viidennen kerran peräjälkeen samassa kohdassa. Mutta jos tuo tilulilumusiikki jatkuu vielä kauankin, väsymyksestä johtuva passiivinen agressioni saattaa purkautua hyvinkin aktiivisessa muodossa.
Loppuviikko on kuitenkin vapaata, koska pomoni on oudoista vitseistään huolimatta kovin kiltti täti. Aiomme ainakin mennä museoon, käydä pubissa, matkustaa Lontoon ulkopuolelle ja syödä paljon kolmioleipiä. Tämänpäiväinen seikkailu ruokakauppaan kartutti varastoja kekseillä ja superhalvalla siiderillä, joten kotipäivääkin varten on eväät. Kaupantäti tosin vaati nähdä henkkarini, ennen kuin suostui päästämään siideripullosta irti. Kun esitin asiaankuuluvaan todistuksen, hän päivitteli kovaäänisesti minun näyttävän kymmenen vuotta vanhassa kuvassa paljon vanhemmalta kuin nyt. (Nyt näytän kuulemma ihan lapselta.) Sen jälkeen hän tiedusteli kolmesti Möröltä, olenko tämän sisko, ja saatuaan lopulta vastauksen heitti jonkun hyvin huonon ja oudon vitsin nuoren näköisistä tytöistä ja niiden kanssa olemisen vaikeudesta. Emme kumpikaan ymmärtäneet, mutta ei se mitään, täti nauroi omalle jutulleen ihan tarpeeksi railakkaasti ollakseen huomioimatta hiljaisuuttamme.
Tämä on suhteellisen turha teksti, joka on kirjoitettu lähinnä siksi, että sain tänään huolestuneen tekstiviestin, jossa tiedusteltiin elintoimintojeni vakautta. Että tiedoksi kaikille, hengissä ollaan. On vain vähän turhan hauskaa, jotta ehtisi kirjoitella. Lupaan silti yrittää. Jos vieroitusoireet vaivaavat, tsekkaa englanninkielinen, siellä muun muassa joulukalenteri ja joitakin perinteisiä päiväpostauksia.
Pahoittelen myös sitä, etten ole vastannut sähköpostiviesteihin. Olen kyllä saanut ne, kaikki.
Olen vain ollut kiireisenpuoleinen. Ensin oli kaikkea valmisteltavaa, ja nyt Herra Mörkö käymässä. Ja tapansa mukaan hieman huomionkipeä. Hän puolustautuu toteamalla "en mä estä sua kirjoittamasta, mä vaan vähän kiehnään."
Kiitos kuitenkin sille, joka keksi lapsille lelut ja möröille Nintendo DS:t. Supersupermarion ansiosta täällä on hetken rauha. Lukuunottamatta kiroilua, joka aiheutuu Marion kuukahtamisesta viidennen kerran peräjälkeen samassa kohdassa. Mutta jos tuo tilulilumusiikki jatkuu vielä kauankin, väsymyksestä johtuva passiivinen agressioni saattaa purkautua hyvinkin aktiivisessa muodossa.
Loppuviikko on kuitenkin vapaata, koska pomoni on oudoista vitseistään huolimatta kovin kiltti täti. Aiomme ainakin mennä museoon, käydä pubissa, matkustaa Lontoon ulkopuolelle ja syödä paljon kolmioleipiä. Tämänpäiväinen seikkailu ruokakauppaan kartutti varastoja kekseillä ja superhalvalla siiderillä, joten kotipäivääkin varten on eväät. Kaupantäti tosin vaati nähdä henkkarini, ennen kuin suostui päästämään siideripullosta irti. Kun esitin asiaankuuluvaan todistuksen, hän päivitteli kovaäänisesti minun näyttävän kymmenen vuotta vanhassa kuvassa paljon vanhemmalta kuin nyt. (Nyt näytän kuulemma ihan lapselta.) Sen jälkeen hän tiedusteli kolmesti Möröltä, olenko tämän sisko, ja saatuaan lopulta vastauksen heitti jonkun hyvin huonon ja oudon vitsin nuoren näköisistä tytöistä ja niiden kanssa olemisen vaikeudesta. Emme kumpikaan ymmärtäneet, mutta ei se mitään, täti nauroi omalle jutulleen ihan tarpeeksi railakkaasti ollakseen huomioimatta hiljaisuuttamme.
Tämä on suhteellisen turha teksti, joka on kirjoitettu lähinnä siksi, että sain tänään huolestuneen tekstiviestin, jossa tiedusteltiin elintoimintojeni vakautta. Että tiedoksi kaikille, hengissä ollaan. On vain vähän turhan hauskaa, jotta ehtisi kirjoitella. Lupaan silti yrittää. Jos vieroitusoireet vaivaavat, tsekkaa englanninkielinen, siellä muun muassa joulukalenteri ja joitakin perinteisiä päiväpostauksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
